Avsnittsöversikt

Huvudsida för kurs

    • ikä

      Ikääntyneiden kuluttajaongelmat koskevat meitä kaikkia

      Suomi on ikääntyvä yhteiskunta. Useimmat meistä tulevat jossain vaiheessa elämäänsä olemaan ikäihmisiä – tai jo nyt asioimaan kuluttajamarkkinoilla omien vanhempiensa tai muiden iäkkäiden läheistensä puolesta. Kuluttajamarkkinat eivät aina kohtele kaikkia kuluttajia samalla tavalla. Tämä tutkimus osoittaa, että osa ikäihmisistä on kuluttajana haavoittuvassa asemassa, ja että tämä haavoittuvuus konkretisoituu toistuvasti samanlaisina ongelmina. 

      Tutkimus perustuu yli viiteensataan Kilpailu- ja kuluttajavirastoon vuonna 2024 tulleeseen kuluttajayhteydenottoon. Tapauksia yhdistää se, että kuluttajan korkea ikä on ollut yhteydessä ongelman syntymiseen. Ikäihmisten kuluttajaongelmat ovat monimuotoisia, mutta niitä yhdistää usein alentunut toimintakyky, puutteelliset tekniset valmiudet sekä näiden heikkouksien hyväksikäyttö. 

      Muistisairaudet ja muut kognitiiviset haasteet heikentävät ikäihmisen kykyä ymmärtää sopimusten sisältöä, arvioida kaupanteon seurauksia ja puolustaa omia oikeuksiaan. Tutkimusaineistossa toistuvat tilanteet, joissa ikäihminen on tehnyt merkittävän hankinnan – joskus jopa kymmenien tuhansien eurojen remonttisopimuksen – ymmärtämättä kunnolla, mitä on ostanut tai mihin hintaan. Joissain tapauksissa ikäihminen ei myöhemmin edes muista tehneensä kauppoja. Monesti viranomaiseen ei ota yhteyttä ikäihminen itse, vaan hänen läheisensä, yleensä aikuinen lapsi. 

      Erityisen vakavia puutteita kuluttajansuojassa ilmenee remonttien kotimyynnissä. Tutkimus tuo esiin toistuvia kertomuksia aggressiivisesta myynnistä, painostuksesta, pelottelusta ja väsyttämisestä. Ikäihmisiä on saatu suostumaan tarpeettomiin ja selvästi ylihintaisiin remontteihin vetoamalla esimerkiksi turvallisuusuhkiin tai esiintymällä virheellisesti jonkin luotettavan tahon edustajana. Näissä tilanteissa iäkkään kuluttajan oikeuksia rikotaan. 

      Teknologian muutokset luovat omat haasteensa ikäihmisille. Kun asiakaspalvelu, reklamaatiot ja sopimusten irtisanominen edellyttävät sähköpostia, verkkolomakkeita tai mobiilisovelluksia, osa ikäihmisistä jää käytännössä järjestelmän ulkopuolelle. Tutkimus osoittaa, että asiakaspalvelun tavoittamattomuus voi tehdä kuluttajan oikeuksien käyttämisestä mahdotonta. 

      Vaikka tutkimuksen keskiössä on kuluttajansuoja, havainnot ovat olennaisia myös yrityksille. Ikääntyvät kuluttajat muodostavat kasvavan asiakasryhmän, ja luottamus on heidän kohdallaan erityisen tärkeää. Selkeät myyntikäytännöt, saavutettavat asiakaspalvelukanavat ja toimintatavat, jotka ottavat huomioon toimintakyvyn heikkenemisen, eivät ole vain kuluttajansuojakysymyksiä – ne ovat myös vastuullisen ja kestävän liiketoiminnan edellytyksiä. 

      Tutkimuksen viesti on lopulta laajempi kuin ikäihmisiä koskeva erityiskysymys. Ratkaisut, jotka vahvistavat ikäihmisten kuluttajansuojaa, parantavat markkinoiden toimivuutta kaikille. Siksi on tärkeää ymmärtää, millaisia ongelmia ikäihmiset kohtaavat – ja miksi niihin puuttuminen on yhteiskunnallinen, taloudellinen ja inhimillinen kysymys, joka koskee meitä jokaista. 

    •  
      📖 Lue lisää

      Katsaus kokonaisuudessaan kkv.fi: Ikäihmisen kuluttajaongelmia (Tutkimusraportteja 2/​2026)                                  KKV Blogi: Iäkkäiden hyväksikäyttö kotimyynnissä jatkuu ilman tiukempaa lakia